Jerusalem 24h

04 - 06


02 - 04

24 - 02


22 - 24

20 - 22

18 - 20

Jerusalem 24h

 
 16 - 18

14 - 16

12 - 14

10 - 12

8 - 10

6 - 8

Huonosti suoritin tehtävän sen

Iltahartaus pe 28.02.2014
Aino Suhola, kirjailija, Laukaa

Virsi saattaa salatun lumoon

Ilta on tullut, Luojani…

Se oli viimeinen virsi, jonka äidille veisasimme sairaalavuoteen vierellä. Se liikutti ja lohdutti. Se oli kuin Lapin äidin kehtolaulu, johon pienenä niin monta kertaa sain nukahtaa.

Nyt osat olivat vaihtuneet, mutta lapsen hätä on sama pienenä yön kynnyksellä tai aikuisena äitiä taivasmatkalle saattaessa. Sitä samaa turvallista äidin kättä hädissään hamuaa kuin pienenä, kun pimeää pelkäsi.

Lapsuudesta tutut virret kantavat monen tiukan paikan yli ja iltavirsi rauhoittaa aina. Perjantaivirteen tarttuminen tiukan viikon päälle saattaisi olla hyväkin tapa laskea kierroksia.

On lohdullista tietää, että sukupolvet ennen meitä ovat veisanneet samoja virsiä, turvanneet samaan Jumalaan, tarttuneet virrensiruun, kun omat sanat ovat kuristuneet kurkkuun eikä sydämen puheelle löydy kieltä.

Eikä ole väliä, vaikka sanat olisivat vähän vanhahtaviakin, pikemminkin päinvastoin. Tässä hillittömässä halussa päivittää tietoa ja ajanmukaistaa sanoja ajaudutaan kohta sellaiseen tilannenopeuteen, että suistutaan tieltä.

Olen vieläkin vihainen, että lapsuuteni rakkaimpiin iltavirsiin kuuluva ”Tuon tästä päivästä kiitoksen sulle” on menettänyt päivityksessä myös sisältöään. Lapsena veisasin suu soikeana, että häveten, Herra, tunnustan sen, huono on ollut mun palveluksen.

En oikein ymmärtänyt, mitä se palveluksen oli, mutta tärkeää kuitenkin ja kun se oli mennyt huonosti, oli hätä kiivetä säe kerrallaan armoa kohti.

Huonosta puheen ollen jo äidin arvosteleva katse oli tarpeeksi pelottava, saati sitten Jumalan.

Nyt sanat ovat Siionin virsissäkin muodossa ”häveten, Herrani, tunnustaen, huonosti suoritin tehtävät sen”.

Suorituskeskeinen ja vastikkeellinen aika on hiipinyt virsiinkin. Nyt ei palvella, nyt suoritetaan. On kuitenkin eri asia palvella kuin suorittaa palvelutehtävää.

Toista tehdään sydän edellä, eikä eroteta työtä ja vapaata. Suurin palkka on siinä, kun saa tehdä hyvää toiselle. Toisessa tärkeäksi nousee suorite ja vastike ja ihmisparka parahtaa, että tätä nollasummapeliä pääse pakoon mihinkään!

Jumala ei tee diilejä. Miten lohdullinen tieto se onkaan. Saan siis yhä antaa kaiken, koko elämäni, hänen haltuunsa ja pitää sen lapsuuden Jumalan, jonka tahtoa tai arvostelukykyä ei tullut mieleenkään arvostella.

Tänään näyttää olevan kovin trendikästä rakentaa oma Jumala. Moni sanoo, että kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en kirkon Jumalaan tai että ei minun Jumalani ole sellainen ja sellainen.

Minä ainakin olisin ihan kamalan väsynyt, jos minun pitäisi vielä oma Jumalakin luoda.

Minulle käy se isien ja äitien ikiaikainen. Se, jota minä en käsitä, mutta johon luotan lujaa, ehdottomasti ja kyseenalaistamatta.

Hänelle olen ikäni rukoukseni kuiskannut, hänelle virteni veisannut ja niiden sanoihin sulanut, rakkaasti rusentunut tai kiittänyt ja ylistänyt.

Veisaaminen on luja ja syvä yhteinen kokemus, jossa Vapahtaja kulkee kanssamme. Virsissä tunnustetaan synti synniksi mutta näytetään myös armon vilaus.

Ne ovat jo niin käytössä kuluneet, että niiden läpi kuultaa valo illattomasta valosta. Niissä olemme me arkisine askareinemme ja arkoine tuntoinemme, mutta niissä on aina myös pyhän kosketus ja ne saattelevat meitä kohti näkymätöntä, salatun lumoa.

Kuule meitä, Jumalamme, tässäkin iltavirressä sydämemme puhetta. Armahda meitä ja anna meille Sinun rauhasi, aamen.

Ristintapahtumia

Aamuhartaus pe 21.03.2014
Ilari Kinnunen, Kappalainen, Rovaniemi
Virsi: 54

Nasaretin Maria sai pyytämättä osan, joka teki hänestä tunnetun koko maailmassa kaikkina aikoina. Jumalan Pojan synnyttäjänä ja äitinä hänen elämäntarinansa on vertaansa vailla ihmisten maailmassa. Minkä takia Jumala valitsi tehtävään juuri Marian?
Kaikesta voi päätellä, että Maria ei pyrkinyt esille. Jumalan antama tehtävä tuli hänelle täytenä yllätyksenä. Tavallinen nuori juutalaisnainen kyseli hämmentyneenä enkeliltä, miten on mahdollista, että hän koskemattomana tulee raskaaksi.

Neitseestä syntymistä moni on valmis pitämään legendana, niin kuin muitakin Raamatun ihmeitä. Tämäkin ihme näyttäytyy kuitenkin merkittävänä sille, joka uskoo. Syntiin langenneen ihmiskunnan pelastajaksi Jumala halusi lähettää oman Poikansa. Pojan täytyi kuitenkin syntyä ihmiseksi, jotta hän voisi korjata vahingon, jonka ensimmäinen ihminen oli tehnyt. Marian synnyttämänä Jeesus oli Aadamin tavoin ihminen, mutta hän eli niin kuin jo Aadamin olisi tullut elää – ilman syntiä.

Enkeli ilmoitti Marialle, että hän alkaa odottamaan Korkeimman Poikaa. Maria uskoi Jumalan lähettilään viestin, ja suostui siihen, että Jumalan tahto tapahtuisi hänen kohdallaan. "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit."

Maria ei varmaankaan ollut ihmisenä parempi kuin muut. Jumala kuitenkin tiesi, että hänen sydämessään olivat usko ja luottamus Jumalaan. Ilman sydämen uskoa häntä ei olisi valittu Jumalan Pojan äidiksi.

Jotkut pitävät Mariaa pyhimyksenä. Siitä saattaa syntyä kuva, että Maria kesti kaiken poikansa elämään liittyvän yli-inhimillisen helposti. Varmasti Maria joutui tämän ensimmäisen tilanteen jälkeen kohtaamaan uusia kysymyksiä ja vaikeuksia. Raskaaksi tuleminen kihlausaikana saattoi sekä hänet että Joosefin vaikeaan asemaan sukulaisiin ja juutalaisyhteisöön nähden. Luulen, että nämä vaikeudet Maria on kohdannut tavallisena, epäilevänä ihmisenä. Vaikeuksissa Marian usko koeteltiin, niin kuin koetellaan meidänkin uskomme.

Suurimman tuskan Marialle ennusti Vanha Simeon: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä." Tämän joutui Maria todella kokemaan, kun hän seurasi poikansa ristinkärsimystä.

Ehkä joku tämän aamun sanankuulijoista on elämänsä aikana kokenut tuskaa Marian tavoin. Noissa ristintapahtumissa on kuitenkin myös lohdutus meille, jotka tänään elämme: Marian poika kärsi ja kuoli, mutta voitti samalla ylösnousemuksellaan kuoleman mahdin. Vielä tänäänkin saarnataan evankeliumia ja annetaan syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, sen vuoksi, että muistaisimme, mikä merkitys oli Marian pojan kärsimyksillä ja kuolemalla.

Maria sai varmasti elämän eri vaiheisiin voimaa siitä muistosta, jonka enkelin vierailu jätti. Vakuuttihan tuo taivaan lähettiläs hänelle: ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Tällaisesta uskosta hän sai voimaa elää kuuliaisena Jumalan tahdolle. Juuri tämä on se asia, jossa voimme ottaa oppia Mariasta, Herran äidistä. Mekin voimme antaa koko elämämme Jumalan käsiin.

Rakas Taivaan Isä, auta meitä kaikissa elämän vaiheissa muistamaan miten paljon Poikasi kärsi meidän tähtemme. Auta uskomaan syntien anteeksiantamukseen, joka hänen ristinkuolemassaan on. Anna meille Marian tavoin uskoa ja luottamusta sinun voimaasi. Aamen.

Monta todellisuutta

Aamuhartaus to 14.11.2013
Johanna Korhonen, toimittaja, Vantaa

Kaksi todellisuutta

Virsi: 552

Koko viime viikon minusta tuntui, että me kirkossa teemme aivan vääriä asioita.

Olin kirkolliskokouksessa. Viikon mittainen kokous pidetään kaksi kertaa vuodessa Turussa. Papereita oli taas paljon. Pohdimme sadan hengen voimin muun muassa pappisasessorien kelpoisuusvaatimusten muuttamista. Jos ette tiedä mitä semmoiset ovat eikä suuresti kiinnostakaan, ei kuulkaa haittaa yhtään. - Suhtauduimme nuivasti hyvään aloitteeseen, jossa ehdotettiin sähköistä äänestystä seurakuntavaaleihin. Onnistuimme sörssimään semmoisenkin asian, josta suuri osa oli jopa samaa mieltä, nimittäin ajatuksen että kokouksia olisi tietyiltä osin kevennetty niin sanottua määräenemmistösäännöstä muuttamalla. Mutta senkin siis tyrimme jollain merkillisellä tavalla niin, ettei siitä nyt sitten mitään tullut. Taaskaan.

Jo ensimmäisenä kokouspäivänä minusta tuntui, ettei tämä istuminen näiden kaikkien aanelospaperien äärellä välttämättä ole kovin hyvä tapa edistää kirkon asioita. Mutta kun muutakaan ei ole. Suomen evankelisluterilainen kirkko itse on luonut oman kamalan raskaan ja vaikeasti toimivan hallintosysteeminsä, jonka vankina se tavallaan nyt on. Korkeimman päätöksentekoelimen jäsenetkin tuntevat avuttomuutta ja voimattomuutta, kun eivät yhteisvoiminkaan onnistu muuttamaan edes omaa työskentelyään tolkullisemmaksi.

Viime viikon tiistaina pääsin sen verran pois kokouspaikalta, että näin iltapäivälehden lööpin: CP-vammainen nainen myy seksiä, perhe hylkäsi Heljän. Ajattelin, että miten voi olla tuommoinen otsikko ja tunnistettava kuva lööpissä esillä, onko nyt journalistietiikka pettänyt joltakulta. Mutta ei: lööppi viittasi Yleisradion edellisenä iltana esittämään, Peter Walleniuksen tekemään dokumenttiin Tiikeriä etsimässä. Katsoin ohjelman Yle Areenasta, ja tarina oli karuudessaan vaikuttava ja järkyttävä. Tiikeriä etsimässä -dokumentin voi muuten katsoa Areenasta vielä 20 päivän ajan.

Mutta siis: dokumentissa on nuori suomalainen nainen Heljä. Hän on CP-vammainen ja tarvitsee päivän mittaan avustajien tukea liki kaikkiin asioihin, kuten pukemiseen ja vessassakäyntiin. Kaupungin vammaispalvelujen kustantamia avustajia pyörii dokumentissa useita. Kun avustajapalvelussa on tauko, eli iltapäivällä kolmesta kuuteen ja illalla yhdeksän ja yhdentoista välillä, Heljä voi ottaa vastaan asiakkaita. Hän myy heille seksipalveluja omassa sängyssään, josta hänen on ilman apua vaikea päästä ylös.

Miksi Heljä myy seksiä? No, hänellä on liian vähän rahaa, vuokra on korkea ja vammaiseläke on pieni eikä asumistukikaan ratkaise tilannetta. Mutta lisäksi hän haluaisi, että hänellä olisi joku ihminen, joka häntä rakastaisi, ihan oikeasti välittäisi hänestä. Hän vähän miettii yhtä asiakastakin, että voisiko se tykätä hänestä ihan oikeastikin niin, ettei olisi hänelle pelkkä seksinostaja-asiakas vaan jopa poikaystävä.

Heljän puhe on sydäntä raastavaa kuultavaa. Nuori nainen toteaa, että avustajat ovat hänen perheensä, koska äiti kuoli Heljän ollessa lapsi ja isä ei halua pitää yhteyttä. Mutta nämä avustajat ovat palkattua väkeä jota tulee ja menee vaikka ystävyyttäkin avustajasuhteissa selvästi on. Mutta silti.

Avustajat hoivaavat Heljää rahasta, ihan niin kuin Heljäkin myy seksiä rahasta. Tämä fiksun ja ajattelevan oloinen nuori nainen pakenee yksinäisyysvammaansa elokuviin ja kirjoihin. Ja siihen prostituutioon.

Katsoin Walleniuksen dokumenttia kirkolliskokouspäivän iltana ja ajattelin tuskissani, miten mekin kirkon päättäjät vain istumme täällä kokouspapereinemme samaan aikaan, kun Suomessakin on mahdollista että joku ihminen elää tuommoista elämää. Heljän elämää. Hänen ainoaa arvokasta elämäänsä.

Jos uskonnollisilla käsitteillä puhutaan, mikä oli ohjelmassa esitelty erittäin raskas synti? Joku luulee nyt että se prostituutio, mutta ei, ei suinkaan se. Suuri synti on se, että me kaikki muut ihmiset Suomessa olemme jättäneet yhden ihmisen, vammaisen nuoren naisen, aivan yksin. Me olemme jättäneet tämän ihmisen yhteisöjemme ulkopuolelle, ilman tunnetta siitä että joku tai jotkut hänestä oikeasti välittävät. Ei riitä, että verorahoilla kustannamme hänelle avustajapalvelut. Ne eivät tuo hänen elämäänsä rakkautta, niin kuin ei prostituutiokaan tuo rakkautta kenellekään, ei myyjälle eikä ostajalle.

Kirkko on, sen pitäisi olla, rakkausorganisaatio. Kirkko on se porukka, jonka pitäisi säteillä eteenpäin Kristuksen rakkautta. Se ilmenee lämpönä, välittämisenä, yhteisöllisyytenä. Siinä että jokaiselle on paikka, kaikki pääsevät mukaan. Jokaista joku katsoo hyväksyen ja rakastavasti. Niin kuin Kristus katsoo meitä.

Tunnen syvää häpeää, voimattomuutta, ahdistustakin kirkon roolista ja omasta roolistani. Samaan aikaan samassa maassa meillä on kirkko joka puuhaa näitä valtavan tärkeitä kokousasioitaan ja vammainen nuori nainen joka yksinäisyydessään myy seksiä sängyssään. Jotain muuta meidän pitäisi tehdä kuin tätä.

Kyrie Eleison. Herra armahda meitä.

Suru on kuin kätilö - jätti vastasyntyneen penkille lokakuussa 2013

On kaunis elokuinen lauantai, vielä kuin kesäpäivä. Mustat vaatteet lämmittävät. Siunaus ja muistojuhla on päättymäisillään kun takimmaisesta pöydästä nousee maanviljelijä ja kertoo:
- Väinö halusi, että tulisin sairaalaan rukoilemaan. Rukoilimme, että Jumala parantaisi Väinön.
Salissa olisi kuullut nuppineulankin putoamisen. Elämän nollakohdassa on aina hiljaista.
Luopumisen sanattomassa maisemassa valon ja pimeyden raja on epäselvä.
Ei parantunut Väinö. Lähti kun oli lähdettävä. Kun kutsuttiin. Kotiin kutsuttiin.
Elokuun lauantaina kuukausi sitten veljeni Väinö haudattiin Koskenpään pienelle hautausmaalle suuri joukko taivasmatkalle lähettäjiä ympärillään.

Kuulkaamme Raamatun sanaa:

Jeesus vastasi juutalaisille näin:
”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttä Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte.”
Edellä on kerrottu, miten Jeesus kysyi 38 vuotta sairastaneelta mieheltä: tahdotko tulla terveeksi? Ja sitten: Nouse ota vuoteesi ja kävele.

Maasta sinä olet tullut. Maaksi pitää sinun jälleen tulla. Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä. Vanhan kellotapulin yksi kello tahdittaa saattueen matkaa maantien yli.
Tuonne painuu syvään hautaan veli Väinämöinen, mutta kristinusko on kova väittämään tosiasioita vastaan:
Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Älköön siis sydämenne olko levoton. Kuolema ei voi erottaa Jumalasta ja hänen rakkaudestaan.
Suru on kuin kätilö, joka auttaa synnyttämään uutta. Kuolema antaa suurennuslasin. Tumma vieras lahjoittaa peilin, joka näyttää ydinasioita elämästä.
Entä jos olen elävien kirjoissa, mutta kuitenkin kuollut. Entä jos olen elävien kirjoissa, mutta sisäinen liekkini ja kyky innostua on sammunut.
Jeesus Kristus, Jumalan Poika, herätä tästä kuolemanunesta.
Miten paljon isästä ja äidistä on muuttunut kiveksi ja kovaksi silloin kun hän pystyy potkiman, kuristamaan ja raiskaamaan lapsensa.
Miten paljon rakkautta on elävänä haudattu kun en jaksa pitää maailman kärsiviä mielessäni kuin yhden kolehdin, yhden nälkäpäivän ja yhden tasauspäivän verran.
Miten paljon ihmisyyttä on kuollut, jos yrityksen irtisanotut ovat vain kustannusrasitteita tai pienten lasten hätä on poliitikoille vain nollatoleranssia.
Miten paljon kirkostamme on jo haudattu kun siitä on tullut omaisuuden hallintovirasto, joka tarkkailee vain organisaationsa taloutta ja jäsenmääränsä kehitystä.
Jeesus Kristus, Jumalan Poika, herätä tästä kuolemanrauhasta.

Herätä pelottomuuteen ja hullunrohkeuteen. Herätä siihen rakkauteen, josta ei erota mikään nykyinen eikä tuleva, eivät mitkään pahat voimat.
Herätä siihen turvallisuuteen, jossa uskallan joka aamu nousta, ottaa vuoteeni ja kävellä elämän kipuun ja pettymyksiin, työn iloon ja voimattomaan uupumukseen, rakkauteen ja ikävään.
Jumalan syliin ja taivastoivoon.

Me rukoilemme:
Oi sinä kaikkein armollisin,
ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus.
Armahda minua vaivaista syntistä
ja katsahda puoleeni laupeutesi silmin
niin kuin sinä katsoit Pietariin kun hän oli kieltänyt sinut
ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen huoneessa
ja ryöväriin ristinpuulla.
Anna minulle pyhä armosi,
että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni,
niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin.
Ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi
taivaassa iankaikkisesti.

Aamen.

Virsi: 337

Kristuksen ristin löytämisen ja ylentämisen juhla

Ortodoksit antavat harvoin tekstinsä julkaistavaksi. Tässä yksi suuren juhlan kunniaksi.


Aamuhartaus la 14.09.2013
Andreas Larikka, arkkimandriitta, Ortodoksinen kirkko, Kajaani

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä –

Syyskuun 14. päivänä vietämme Kristuksen ristin löytämisen ja ylentämisen suurta juhlaa. Juhlan vietto sai alkunsa vuonna 326 keisari Konstantinus Suuren lähetettyä äitinsä Helenan Jerusalemiin kunnioittamaan pyhiä paikkoja ja erityisesti pyhää hautaa, joka oli löytynyt roomalaisten rakennelmien ja irtomaan alta.

Niissä toimissa kuin ihmeen kautta löytyi myös Kristuksen risti, joka ylennettiin kansan edessä. Tämän jälkeen risti, entinen häpeällisen kuoleman väline, yleni kristinuskon arvokkaaksi vertauskuvaksi. Sellaisena sitä kannamme kaulassamme, asetamme sen kirkkojen kupolien ylle ja hautakummuillemme. Se on siunauksen merkki rukouksissamme. Sen avulla todistamme kuuluvamme Kristuksen seuraajien joukkoon.

Kristuksen kärsimykset ja kuolema olivat tulosta ihmisten pahuudesta, siitä että ihminen oli hylännyt Jumalan. Mutta tänään kristityt kautta maailman ylistävät hänen kärsimyksiään, joiden avulla hän lunasti meidät synnistä ja sen seurauksesta, kuolemasta, pelasti meidät pahan vallasta ja avasi ihmiselle tien Jumalan autuuteen ja rakkauteen.

Me olemme oppineet sanomaan ristiksi myös niitä kärsimyksiä, joita elämä tuo kannettavaksemme. Kokemuksesta tiedämme, ettei tämä elämä ole vain myötämäkeä ja ilojuhlaa. Siihen kuuluu myös murheita, vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja menetyksiä. Joskus elämän kuorma tuntuu liian raskaalta. Silloin tavallisesti pyydämme, että Jumala ottaisi meiltä pois kärsimyksen.

Mutta niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet hänen kirkolleen ylistyksen, jopa ilon aiheeksi, myös oman ristimme nöyrä kantaminen voi lopulta muuttua meille syväksi elämän viisaudeksi ja avuksi elämän merkityksen löytämisessä.

Saamme todeta, etteivät maallisen ilon hetket vieneet meitä niin lähelle Jumalaa kuin surut. Emme osanneet rakastaa lähimmäistä menestyksen myönteisinä päivinä niin hyvin kuin vastoinkäymisten kausina.

Jotta voisimme kantaa kärsimyksemme, meidän pitää löytää rauha yhteydestä Kristukseen. Jotta voisimme kärsiä murheeseen hukkumatta, meidän täytyy ajatella Kristusta ristillä. Jotta voisimme kärsiä ilman vihaa, meidän täytyy ajaa katkeruus pois sydämestämme ja rakastaa Vapahtajaamme.

Kristinuskon perusolemukseen kuuluu kärsimyksen ja kuoleman kohtaaminen. Ei siksi, että ne olisivat jotakin hyvää, eikä siksi, että niillä olisi lopullinen valta ihmiseen, vaan siksi, että Kristuksen ylösnousemus riisti niiltä vallan. Kristuksen risti ei lopulta sano mitään kärsimyksen ja kuoleman voimasta. Se puhuu hänen voimastaan, joka voitti kärsimyksen ja kuoleman ja nousi ylös haudasta.

Vapahtaja kulki tien alas kärsimykseen ja kuolemaan, mutta hänet myös korotettiin. Sellainen on Vapahtajamme elämä ja tie, alhaalta ylös. Ei ole enää sellaista ihmisen kuoppaa eikä hautaa, mihin hänen valonsa, armonsa ja rakkautensa ei säteilisi, ei sellaista pimeyden kohtaa, mihin hän ei voisi kasvattaa uutta toivoa ja elämänuskoa.

Kun katselemme ristiinnaulitun Kristuksen kuvaa, näemme siinä Jumalan avatun sylin.

Siinä minä olen: sylissä, Jumalani ja Vapahtajani armahtavan rakkauden ja iankaikkisen elämän sisällä, jokaisena hengityksen hetkenä ja vielä viimeisen henkäyksen vaiettua, ennen ensimmäistä suoritusta ja viimeisenkin epäonnistumisen jälkeen.

Teen ristinmerkin otsaani, rintaani ja hartioihini. Suljen ajatukseni, tahtoni, tunteeni, tekoni ja koko elämäni ristin rakkauteen ja siunaukseen.

Rukoilkaamme Herraa. Herra, armahda.

Me ylistämme, veisuilla kunnioitamme ja kiitämme sinua, isiemme Jumala, siitä, että olet karkottanut yön varjot ja sallinut meidän nähdä päivän valon. Rukoilemme sinun hyvyyttäsi: Puhdista meidät synneistämme ja suuressa laupeudessasi ota vastaan rukouksemme, sillä sinuun, armolliseen ja kaikkivoimalliseen Jumalaan, me turvaudumme. Salli, että vanhurskautesi totinen aurinko loistaisi sydämessämme, valaise järkemme ja varjele pahasta kaikki tunteemme, että me, vaeltaen säädyllisesti niin kuin päivällä sinun käskyjesi tietä, saavuttaisimme iankaikkisen elämän, sillä sinussa on elämän lähde, ja että me tulisimme nauttimaan iloa sinun lähestymättömässä valkeudessasi. Sillä sinä olet meidän Jumalamme, ja me kunniaa kannamme sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen.


Musiikki: Ristin tropari ”Pelasta Herra sinun kansasi”